Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Amppeliaskartelua

Pelastin yhden mehikasvin erään talon kellarista. Se oli ollut sielä ilman hoitoa jo pitkän aikaa ja edelleen hengissä, joten kutsuin sen meille asumaan. Kasveilta vaaditaan meillä sitkeyttä. Kevätsiivouksen yhteydessä pistin vauvakamoja kohti ulko-ovea ja samalla kodinhoitohuone muuttui taas astetta siistimmäksi. Ajattelin, että sinne voisi muuttaa se mehikasvi piristeeksi. Vanhemman pojan kanssa askartelimme kasville uuden keinun. Poika sai valita ja pujottaa helmiä ja minä solmin. Tästä tuli oikeastaan ihan huikean hieno. Tervetuloa kevät!



Ompeluprojektikin on edistynyt. Tässä on kaikki pikkuneliöt ommeltuna 16 blokkeihin. Ei muuta kun järjestämään... Kulisseissa kuhisee myös tämän vuoden uuden tekniikan kanssa. Tällä kertaa uusi opeteltava tekniikka liittyy kovempiin materiaaleihin... Siitä myöhemmin, kun olen vähän harjoitellut.

maanantai 16. lokakuuta 2017

Syyslyhty

Tänä vuonna on vedetty todelliset överit kynttilälyhtyjen kanssa. Mulla on pihassa yli 10 pullolyhtyä, pari tavallista kaupasta ostettua lyhtyä, ja nyt tein vielä kolme syyslyhtyä. Tähän lyhtyyn tarvitaan iso lasipurkki, lehtiä, pala ylijäänyttä piipunpeltiä, peltisakset, pilttipurkki ja kynttilä. Kuivasin ja prässäsin muutaman vaahteranlehden. Yritin liimata ne erikeeperillä purkin sisäpuolelle, mutta näyttää toimivan ilman liimaakin. En malttanut odottaa liiman kuivumista yön yli, joten vein lyhdyt hetikohta ulos. Eipä paljon kuivu mikään tuolla sateessa. Pilttipurkki pitää kynttilän erossa lehdistä niin ettei purkkiin syty kunnon roihu. Hatuksi askartelin peltikaaren johon leikkasin väkäset niin, että ne menevät purkin sisään. Tämä pitää suurimmat sateet pois purkista. Sitten kun ei enää jaksa lehtiä katsella niin voi vaikka sormivärimaalata lumihiutaleita purkkeihin.


Isällä sattui olemaan peltisakset niin ei tarvinnut niitä ostaa. 


torstai 14. syyskuuta 2017

Vuoden uusi tekniikka - one stroke painting

Minulla on ollut tarkoituksena opetella jokin uusi tekniikka joka vuosi. Ei sen mitään maata mullistavaa tarvitse olla. Esimerkiksi haarukkavirkkaus ja neulaaminen ovat olleet joidenkin vuosien tekniikat. Meinasi jo tältä vuodelta uutuus jäädä opettelematta, kun oikein ollut tarvetta kokeilla. Mutta mutta. Löytyihän se viimein. One stroke painting, jossa siveltimeen ladataan useampi väri ja moniväriset kuviot tehdään kerralla valmiiksi. Kokeilin tehdä muutaman kortin sukulaisten onnittelujen varalle. Tätä tekniikkaa on ehkä tarkoitus käyttää joskus myöhemmin muuhun, mutta katsotaan realisoituuko se isompi projekti koskaan.

Pitää vielä harjoitella, mutta tältä näyttävät nämä ensimmäiset kokeilut. Tämäkin vaikuttaa kovasti välineurheilulta...



maanantai 31. heinäkuuta 2017

Paperikori

Mulla on pitkään jo pyörinyt mielessä korin tekeminen. Nyt aivosolu halusi sen ulos systeemistä, eli ei muuta kuin toimeen. Jos joku muukin haluaa kokeilla niin tässä tulee ohje (Niin ja kaikki punonnan kurssit on mulla käymättä, joten järkeilin tätä tässä tehdessä. Vapaasti voi googlata parempia ohjeita.):


Tarvitset: 24 aukeamaa lehteä (sanomalehti sotkee, mutta aikakauslehti on hyvä. Ompelukoneen suikaleiden yhteenliittämiseen. Paperisakset. Vähintään 4 pyykkipoikaa.

1) Ota 24 aukeamaa aikakauslehteä (käytin Talouselämää, joten muiden lehtien mittasuhteet saattavat olla eri. Kokeilemalla selviää.)
2) Valitse haluatko korin pintaan kuvia vai tekstiä. Taittele aukeamat sen mukaan. Itse halusin tekstiä näkyviin, joten pyrin taittelemaan tekstit suikaleiden päälle näkyviin.
3) Taita aukeamat pitkittäin kahtia. Taita sen jälkeen vielä 2 kertaa (puolikas kolmeen osaan pitkittäin). Lopussa on siis 6 paperia päällekäin.


4) Ompele suikaleet päistään kertaalleen yhteen niin, että sinulla on 12 yhtäpitkää suikaletta. (Eli yksi suikale on 2 aukeamaa päistään yhdessä)  Älä tuhlaa parasta neulaa äläkä lankaa. Jämäversiot sopii vallan mainiosti.


5) Puno kori. Pohjaan 5x3 suikaletta, korkeuteen 3 suikaletta, joista viimeinen kerros tuplana. Älä laita katkoskohtaa aina samaan kohtaan. Tämä koskee myös viimeistä kerrosta, johon punotaan 2 suikaletta.



6) Päättele ulospäin taipuvat suikaleet siten, että pujotat pääteltävänsuikaleen viimeisen kerroksen suikaleiden välistä ja alimman punoskerroksen alle.

Pääteltävä suikale on pujotettu koko korin korkeuden matkan ja pää näkyy pöytää vasten. Ylimääräinen leikataan pois, että jää siisti reuna.


Päättele sisäänpäin kääntyvät suikaleet siten, että mittaat kaksi kerroksen korkeutta, taitat suikaleen korin sisään ja  sen pään ylimmäisen kerroksen alle. Kiristä punoksia tarvittaessa päättelyvaiheessa.

Mittaus onnistuu kätevimmin taittamalla paperisuikale punoksen alareunan kohdalla ja leikkaamalla korin yläreunan tasalta.


Tässä kuvassa näkyy taitos sisäpuolella ylimmän punoksen alle. Se pitää vaan saada taitettua napakasti koko matkalta punoksen alle.


7) Valmis.


Jos haluat isomman korin niin ota enemmän aukeamia ja ompele päistä yhteen. Jos haluat jämäkämmän korin niin laita pohjalle pahvi. Materiaalina voi käyttää myös mitä ikinä keksitkään: keksipaketteja, maitopurkkeja, kahvipusseja, ruskeata pakkauspaperia (joka olisi ihan parasta tähän) jne. Käytä mielikuvitusta! Korin voi tietysti maalata tai koristella muuten lopuksi. Ja mikäänhän ei estä ajelmasta ompelukoneella suikaleisiin kaikki koneen koristekuviot.


keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Sormusneulatyynyjä

Viimeksi killassa yksi osallistuja esitteli sormusneulatyynyn. Kyllähän niitä on aikaisemminkin aina jossain vilahtanut, mutta nyt vasta kolahti. Ruuanlaitosta jäi pari pientä kermapurkin korkkia, joten päätin minäkin kokeilla. Näistä tuli aika herkullisen näköiset! Korkki on siis neulatyynyn pohja, johon tehdään 2 reikää kuminauhaa varten. Sormuksen "kivi" on halkaisijaltaan 8 cm ympyrä, joka on kurottu reunasta kiinni ja täytetty vanulla. Koko komeus liimataan korkkiin. Häivytin vielä korkin reunat nauhalla, mutta se ei ole välttämätöntä. Pisin aika kuluu liiman kuivumista odotellessa, mutta muuten on hauska ja nopea homma. Punaiseen tuli vähän napakka kuminauha, mutta sitä voi pitää lähempänä kynttä tai vaikka pikkurillissä. Seuraavia korkkeja odotellessa.






torstai 19. tammikuuta 2017

Ötököitä - Bugs

Näyttää olevan harrastushetket kiven alla. Mikään iso projekti ei edisty, mutta välillä on pakko saada jotain näpertää. Lapsille syntyi serkku, joten tein pikkupallerolle heijastinkorun vaunuihin. Ja sitten tein pari lisää... Ensimmäinen korento meni vauvalle. Vauvelin isosiskolle tein perhosen. Ja sitten vielä omaan pipoon korennon. Rankana on rautalankaa ja sillä myös veivasin nämä kiinni hakaneuloihin.

My time for hobbies seems to be very scarce. I have not advanced any bigger projects but sometimes I just have to get something done. My kids got a new cousin and I decided to make a reflector for his pram. And then I made a few more. The first dragonfly is for the baby and the purple butterfly for his big sis. And the last dragonfly I attached to my own hat. The spine of these bugs is wire and the bugs are attached to safety pins.







tiistai 13. joulukuuta 2016

Terveystieteiden tohtorille

Taas piti tehdä yksi tohtorinhattu. Tällä kertaa ihan tilaustyönä, sukulaiselle tosin. Hatusta tein "koekappaleet" aikaisemmin itselleni ja veljelle. Nyt oli siis muuten homma selvillä, paitsi terveystieteilijöillä on pyöreän lyyran sijaan neliön mallinen hattukoriste. Se tuotti kyllä suurimmat vaikeudet, mutta onneksi keksin ottaa oivariinipaketin metallikannesta palasen. Siitä sai kohtalaisella vaivalla muokattua neliön, jossa oli takana "piikki" että sen pystyi upottamaan fimomassaan. Värikin oli juuri oikea. Tämä on jälleen tälläinen pieni avaimenperä, mutta mukava muisto ison projektin loppuun saattamisesta. Varsinkin jos varsinaista hattua ei tule hankittua.


lauantai 10. joulukuuta 2016

Rättikortteja

Tänään taas askarreltiin ihan urakalla. Lasten serkkutyttökin tuli talkoisiin mukaan, kun kerran kaivettiin kangasvärit esiin. Lapsilla ei pinna ihan kauheisiin askartelusuorituksiin vielä riitä, joten luvassa jälleen tuttua ja turvallista oman käden painantaa. Pikkusolu teki muutaman joulukuusirätin. Nämä menevät yhteistyötahoille joulukortteina. Toisesta puusta vähän pallotkin lennähtivät... Minä painoin tähden kuuseen lumihiutaleleimasimella. Keltainen näyttää näkyvän tooosi huonosti tässä joten voi olla, että pitää vielä rajata se ympäri tussilla. Ajattelin myös kirjoittaa jonkun joulutervehdyksen kuvan oheen.


Nää on nyt sit vähän kun aurinkoja... Kokeilin tähän myös kirjainleimasimia.


Tänään selvisi myös se, että halvimmat rätit saa Ikeasta. Siinä paketissa on myös valkoisia, jotka askarteluliikkeessä on tosi kalliita. Ikean versioihin en ehtinyt vielä painaa, joten en osaa sanoa miten taipuvat tähän touhuun. Oletan kyllä että ihan yhtä hyvin kuin nämä Sinituotteen vastaavat.

Serkkutyttö painoi perunoilla kuvioita harsoihin. Siitä myös pikkukakkonen innostui kovasti, joten ehkä jotain leimasinpainantaa on luvassa jatkossa. Huomattiin, että kannattaa laittaa tikku pystyyn perunaleimasimeen niin kädet ei sotkeennu sitäkään vähää mitä pitämällä kiinni suoraa perunasta.

Joulusiivouksen sijaan päätin siivoilla vähän blogia. Nyt on uusi ulkoasu (katsotaan kuinka kauan) ja pinterestissäkin voi valmistuneita juttuja seurailla. Blogin pääkuva vaihtunee myös jollain aikataululla jahka saan uuden räpellettyä kasaan. Ulkoasutuuletuksesta huolimatta samat jutut jatkuu kuin ennenkin... 

tiistai 29. marraskuuta 2016

Thihii - tyy

Edellisessä postauksessa oli niitä päikyn tädeille meneviä keittiörättejä. Nyt ne on paketoitu valmiiksi odottamaan joulujuhlaa. Jes, tällä kertaa saadaan jakaa lahjukset juhlassa, eikä tarvii metsästää tätejä viime tingassa ennen lomien alkua (niin kun keväällä). Pakettikortit piti vielä askarrella ja otin avuksi pikkukakkosen sormen. Toki mukula ei kyllä pistänyt vastaan kun pääsi sormiväriä tökkimään paperiin...

Tässä meidän yhteispelin tuotokset. Huomatkaa yhden kortin lepakkolintu ja toisen kortin punasorsa puussa. Näköjään myös pari punapehvalintua on liittynyt seuraan. Osa jäljistä oli hieman haastavampia hyödyntää kuin toiset...


Taitoin ensin A4 kokosen paperin pitkittäin kahtia. Sitten maalasin mukulan sormen punaiseksi ja painettiin yhdessä ensimmäinen jälki. Alkuun meni hyvin 1 jälki ja lisää maalia, mutta loppua kohti innostus iski ja sormea töpötettiin niin kauan kun yhtään väriä riitti. Muutaman mukula kyllä korjasi itse, kun saatiin sormeen lisää väriä. Sitten piirtelin sormenjäljille ääriviivat ja sopivat taustat ja leikkasin paperin sopiviin osiin. Hehee. Aika hyvät tuli! Tadaa ja titityy.

perjantai 25. marraskuuta 2016

Aika rapsakkaa

Ristiäiset on vihdoin ohi. Viimeviikolta käteen jäi yksi korvatulehdus, yksi viikon kestänyt nuhakuume ja sen seurauksena puurokorvat (tai ainakin muksu kyselee miksi koko ajan), yksi hammastaja ja yksi kohtalaisen rapea äiti joka vetää eteenpäin lähinnä suklaakakun voimalla.

Huomioita perheen pienimmästä. Aika rauhallinen kaveri, joka nukkuu yönsä hyvin. Pelkää ompelukoneen ääntä ja erityisesti saumuria. Senkään takia ei harrasteta ompelua, joskin eipä siihen aikaakaan ole ollut.

Noin kymmenen minuutin perheaskarteluun pystyin venymään tässä yhtenä päivänä. Tehtiin lasten kanssa päikyn tädeille joululahjat. Muksuilla on 2 vuotta ikäeroa ja kädet on saman kokoset... Tehtiin siis lumihiutaletiskirätit. Homma onnistuu marketista saatavilla, edullisilla Sini rättipaketeilla (paketissa 3 eri väriä), kangasväreillä (glitteriväriäkin tossa on, mutta ei ehkä kuvassa näy), kahdella lapsen kädellä ja yhdellä lumihiutaleleimasimella. (Yhdeltäkään lapselta ei irrotettu kättä tätä varten.) Kädet on tässä niin kun lumihiutaleita. Isompaa leimasinta en tähän hätään löytänyt, vaikka sellanen olis ehkä ollu vielä parempi. Näistä tuli tosi kivat. Käyttöön ja roskiin niin ei jää pyörimään, mutta on kuitenkin jotain spesiaalia.


Rättipakettien muun värisistä räteistä tehdään jotain saman tyylistä myöhemmin. Alotin myös virkkaamaan vohvelipeittoa. Siitä sitten joskus myöhemmin.

tiistai 13. syyskuuta 2016

Askartelua

Täällä sitä edelleen ollaan yhtenä hippona. Mitäs sitä muuta sitten kun askarrella... Ostin jo joku aika sitten Sinellistä valkosia rättejä ajatuksena piirrellä niihin jotain. Sitten keksin kerätä ulkoa lehtiä ja prässätä niitä kirjojen välissä. Tästä yhdistelmästä tuli sitten tällästä.

Marjat töpöttelin sormella. Levitin kangasvärin kuivattuun ja prässättyyn lehteen siveltimellä ja sitten painelin rättiin. En ois uskonu, että ala-asteen kasvikeräilystäkin on jotain hyötyä myöhemmässä elämässä... Tai siis siitä kasvien prässäämisen opettelusta. Tästä taas näkee että mikään taito ei mene hukkaan.


Noi valkoset rätit on toisaalta kivoja, kun niissä näkyy painatukset hyvin. Toisaalta taas värilliset olis kivoja. Lisäks valkoset on aika kalliita. Prismassa pyöriessä törmäsin Sinituotteen värillisiin sieniliinoihin. 3 taisi maksaa yhtä paljon kun 1 valkonen. Näistä saadaan askarreltua lasten kanssa päikyn tädeille jotain. Jos ei jouluksi niin sitten kevääksi. Värit on ainakin kovin keväiset. Laitoin kyllä sinituotteelle palautetta, että haluaisin tummempia ja saturoidumpia värejä; tummanpunaista ja tummansisnistä jouluaskartelua varten. Eivät heti sellaisia luvanneet. Täytyy miettiä josko pitää painaa tai maalata tummemmalla värillä pohja ja kikkailla siihen päällle sitten kuviot.


Silitin kahdella palluralla leivinpaperin läpi ja testiversiossa ainakin näytti väri pysyvän kiinni. Ja mikä parasta, nämä lahjat eivät ole ikuisia. Nämä käyvät myös joulukorteista varsinkin jos kirjottaa tussilla joulutoivotukset.



perjantai 22. heinäkuuta 2016

Läksiäislahjoja

Ennen päikyn loppua kuulimme, että pakka menee syksyä varten aika tavalla sekaisin. Pikkukakkonen vaihtaa ryhmää ja pääsee pikkusolun kanssa nyt samaan ryhmään. Pikkusolun ryhmän hoitajissa tapahtuu suuri muutos, joista harmittavimpana se, että tuttu avustaja siirtyy muualle. Meistä on kuoriutunut oikeita valittajia kunnan päätöksistä, mutta yllätys, eipä ole valittamisesta ollut hyötyä... Olemme kuitenkin halunneet tehdä mielipiteemme selväksi asioiden tiimoilta. Mutta enivei... en ole se joka hankkii hoitajille lahjat JOKA kesä ja talvi, mutta tällä kertaa muutokset olivat niin isoja, että nyt lahjottiin.

Lasten kanssa askarreltiin leppis ja pörrinkäiskortit (pörrinkäiset jäi harmittavasti kuvaamatta) ja painettiin keittiöpyyhkeisiin tiskiharjalla (pyöreän sabluunan läpi, koska en löytänyt pyöreää tiskiharjaa tähän hätään) voikukkahaituvia. Prosessissa kesti pari kuukautta, koska lahjottavia oli paljon ja keskittyminen askarteluun oli vaihtelevaa. Mitään en kuitenkaan joutunut kokonaan tekemään itse, eli lasten kädenjälki kyllä näkyi kiitettävästi. Pyyhkeistäkin muistin ottaa kuvan vasta paketissa... Voikukkahaituvia näkyy ihan vähän, mutta saa tästä ehkä idean.


Töissä taas yksi proffa jäi eläkkeelle juhannuksen aikaan. Kyseessä oli yksi niistä, joka on antanut minulle työpaikan aikojen saatossa, joten halusin muistaa jotenkin. Mitenkäs muutenkaan kuin villasukilla. Kokosimme yhteislahjan metsänhoitoharrastukseen liittyen ja tässä oli minun osuuteni. Itsehän olin tietty kipeänä läksiäisten aikaan, mutta sukat pääsivät perille.


lauantai 23. tammikuuta 2016

Tohtorille

Menneellä viikolla oli veljen vuoro väitellä. Väitös sattui tiistaille, kun vastaväittäjälle ei muu sopinut. Tällä kertaa karonkkakin oli vain muutaman hengen illallinen, joten varsinaisesti sukulaiset ja kaverit juhlivat tänään. Oli taas miettimistä lahjassa. Päädyin askartelemaan.

En oo ennen tehny mitään fimomassasta, mutta nyt tuli kokeiltua. Värkkäilin tohtorinhatun avaimenperäksi tai koristeeksi. Samalla tein itsellenikin. Olin aika paksuna kun kutsu promootioon tuli ja se jäi väliin. Mutta nyt on mullakin lakki. Vasemmalla tekniikan tohtorin liereistä käyristetty malli veljelle ja mulle tavallinen suoralierinen filosofian tohtorin hattu. Lehvien keskelle en saanut mitään, mutta lehvät tein purjerenkaasta jota vähän rouhin reunoista sivuleikkureilla. Yläkuvassa ennen uunia.


Alakuvassa uunin jälkeen. Tässä oikealla käyrälierinen. Tosin, omastanikin uunissa jostain syystä yksi kohta lieriä alkoi aaltoilla. Näistä oli tosi vaikea saada sileän siistejä. Ehkä mulla oli vääränlaiset työkalut. Mutta onpahan jotain muistoa tästäkin hommasta nyt meillä molemmilla,


Olisimpa keksiny tän aikasemmin. Nyt alkaa kaikki vanhat työkaverit olla jo väitelly. Tämä ois ollu helpohko pieni muisto saavutuksesta. Muuten täälä onkin sitten syysväsymys vaihtunu sujuvasti kevään saamattomuudeksi. Eli mitään käsitöihin liittyvää ei ole valmistunut. Flunssakin painaa päälle, toivottavasti ei ole sitä sikamaista mallia.

lauantai 2. tammikuuta 2016

Uusi vuosi ja vanhat projektit

Hyvää uutta vuotta kaikille! Meikäläinen olikin töissä kaikki välipäivät, joten harrasteluun ja bloggaamiseen ei oikein riittäny energiaa. Sain kuitenkin tehtyä melkein parin viikon tunnit muutaman päivän panostuksella. Tänään onkin sitten ollut sisustus, järjestys ja harrastuspäivä.

Aamulla haettiin eteiseen uus matto. Mun tekis mieli räjäyttää koko eteinen, mutta se lienee vähän liian iso toimenpide tähän väliin. Ja oikeestihan mun tekis mieli laajentaa meidän taloa, vaikka ei se tila nyt niin kortilla vielä ees ole... Mutta, uus matto siis. Toivottavasti se riittää tekemään eteisestä toimivamman. Varmasti! Sen lisäks askartelin uuden naulakon eteiseen. Siihen kamat löyty kotoa valmiina, keräiltynä ties mistä, mutta nyt sain aikaseks kasata sen.

Kauheesti se myyjä olis meidän kuraeteiseen myyny karvamattoa... Mutta pitäydyin nyt kuitenkin tälläsessä helpommin puhdistettavassa. Vaalea kausi selkeesti jatkuu edelleen... Meillä on ollu eteisessä ennen pari kolme pienempää mattoa, mutta tämä on nyt yksi iso.



Tässä on naulakko. Oon koittanu kattella sellasta naulakkoa, jossa olis kunnon koukut. Nykyään vaan on paljon tarjolla sellasta modernia, matalilla koukuilla varusteltua versiota, mutta tämä on pääasiassa lasten repuille ja muillekin kasseille, joten koukuissa pitää olla kunnon mutka. Koukut on jostain vanhoista imukuppikoukuista (jotka ei edes ilman painoa pysyneet kiinni missään), joista heivasin kupit mäjelle ja säästin koukut. Nyt niille on vihdoin käyttöä. Kiinnitin ne listaan siks, että seinään tuli vaan kaks reikää neljän sijaan. Tyylisuuntana jotain industrialin ja kotikutoisen välimallia.


Ompelukoneella istuin sen verran, että sain vihdoin nämä omenankarat valmiiksi tilkkupinnaksi. Silitys kylläkin jäi toiseen päivään... Olin alunperinkin ajatellu ommella ilman nuppineuloja ja Tilkunviilaaja tuuppas mulle jonkun youtube videon aiheesta (jota en tähän nyt just löytäny) joka vahvisti epäilykseni, että kyseinen tapa on ihan mahdollinen. Itse ompelujärjestys ei ole se jonka suunnittelin, mutta en halunnu alkaa purkaa. Riittävän hyvä näin. Loppua kohti vauhtikin oli jo ihan kohtalaista. Nyt on vielä mietinnässä että reunatko vaiko eikö reunoja... Mut ehkä se silitys ensin. Tässä on tosi paljon kierrätyskankaita mukana.


Palaset leikkasin tätä mun kaverin tekemää pleksimallinnetta käyttäen. Sujui ihan kohtalaisesti isollakin leikkurilla. En sit raaskinu sellasta pientä vielä hankkia ollenkaan. Parasta tässä oli se, että leikkaus kävi nopeesti. Nyt myös ymmärrän mistä tilkkuiluun on tullu malli orange peel. Sen mallisia paloja jäi mullakin paljon yli...


Tästä se sit lähtee. Uus vuosi. 2016. (Oli pakko kokeilla kirjottaa se...) 

maanantai 19. lokakuuta 2015

Säkkituoli, osa 1

Edellisessä postauksessa voivottelin jo... ehkä se oli pohjimmiltaan inspiraation puutetta. Sitä pitäs ja pitäs ja kun ei oo aikaa ja tavaraa on kaapit väärällään ja ja ja. Jos haluaa ompeluvarastosta tavaraa pois, niin pitää ruveta ompeleen. Otin tilkunviilaajan vinkistä vaarin ja lähdin pienimmän vaivan menetelmällä etenemään. Noh, siinä ommellessa, kappas kettua, inspiraatio tuli! Pienimmän vaivan homma ei todellakaan ole enää ollenkaan edes pienen vaivan homma... Tästä on tulossa jotain todella eeppistä. Mun on ihan pakko jakaa pari näytettä. En tietenkään näytä mitään mistä kokonaisuutta voisi arvailla. Hee hee, pidän teitä jännityksessä. Joko jänskättää?

Projektiin tarvitsin mm. ison perunan. Onneksi oli tarpeeksi iso niin ei tarvinnut bataattia uhrata. Perunaan piti tintata piparimuotti. Ensin ei meninannu mennä millään, mutta sitten holahti ihan kunnolla. Sitten koversin veitsellä muotin ympäri. Muotin saaminen pois olikin jo melkein oman postauksen arvonen temppu. Mutta ei kuitenkaan. Tadaa, valmis tähtileimasin.



Sitten vähän kangasväriä ja leimaamaan! Tulen varmasti käyttämään tätä tekniikkaa toistekin. Pitää laittaa ostoslistalle IIIISOJA perunoita. Tai sitten suosiolla niitä bataatteja. Kaalista vois tulla aika vinkeetä jälkeä! Ruualla ei saa leikkiä. Paitsi tositarkotuksella.


Nii, ja sit oli vielä niitä jämäkankaitakin... Joita on kyllä edelleen, mutta vähän vähemmän,


Oottakaas vaan. Näätte (toivottavasti) pian ehkä maailman hienoimman säkkituolin (tai ainakin sen päällisen).

Hei, ja jos jollain muulla kun Tilkkurepulla on hallussaan kirjonta(ompelu)kone niin voisitteko ystävällisesti huudella s-postilla osoitteeseen aivosolunajatukset(at)gmail(piste)com. Mulla ois kysyttävää.

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Uutta opettelemassa - tuohesta

Päädyin tänään (eka oikeasti vapaapäivä neljään vuoteen) kuitenkin töihin. Puutöihin. Täti miehineen on hankkinu mökin, ja koska mun isä osaa käyttää moottorisahaa niin me mentiin sinne puutöihin. Paljon porukat olikin sieltä jo puuta kaatanu ja hakenu kotiin polttopuiksi. Isä esitteli mulle yks päivä isoa tuohenpalasta. Mua on jo hetken kutkuttanu tehdä jotain tuohesta. Vähän sillä varjolla hyppäsin siis mukaan. En mä kovin tehokas talkoolainen ollu, kun ensimmäisen koivun mätkähdettyä maahan minä häivyin askartelemaan. En oo ennen tuohitöitä tehny, joten ihan yritys ja erehdys periaatteella jälleen kerran.

Eka yritys: revin tuohisoirot isommasta palasta suunnilleen saman kokosiks. Punoin pienen kopan. Voi juma että olin mehuissani tästä ekasta yrityksestä! En osannu tota reunaa tehdä oikein, mutta kyllä tää kasassa pysyy. Ja mieluummin tänne laittas mustikoita kun taskuunsa.


Järki ei heti leikannu, joten reuna vähän harottaa. Mallikappaleita ei ollu saatavilla...


Kotona sitten pälkähti mieleen miten se reuna varmaan kannattais tehdä. Uus yritys tulille vaan ja tulihan siitä parempi.


Piti ottaa käpyjä rekvisiitaks kun en jaksanu mustikoita enää lähteä noukkimaan.


Ai ku hiano! Tähän leikkasin saksilla nauhat, mutta en mä niidenkään leveyksiä mittaillu. Ihan vaan vapaalla kädellä. Apuna molemmissa kipoissa oli 4 pyykkipoikaa ja sakset. Puukkoa käytin tuohen vetämiseen. Saattaa olla, että teen näitä lahjoiksi tai lahjapaketeiksi. Tai sitten teen isomman ihan itelle ja muksut saa nää kun mennään mettään.


keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Mä vaan ihan äkkiä teen: tikkausapuvälineitä

Mä oon tehny itelleni muutaman vapaatikkausapuvälineen. Periaatteessa vedän ihan vapaalla kädellä, mutta jos tarvii monta samanlaista kuvaa tms, niin apuvälineet on ihan käteviä. Viralliset tilkkuiluviivottimet sun muut on mulle vähän turhan kalliita, ja lisäks ei ollenkaan luovia ratkasuja...

Oon viime hetkinä perehtynyt syvällisesti ojassa tikkaukseen ja suorien viivojen tekoon. Päätin sitten kuitenkin opetella käyttämään viivotinta. Viivottimen voi tehdä kätevästi itse. Etsi autotallista jämäpala suorakulmaista alumiinilistaa. Sahaa rautasahalla listasta 22,1 cm pala. Teippaa palan päät, ettei pärsät revi kangasta. Piirrä keskivaiheille sentin välein merkkiviivat permanent tussilla. Voilà, viivain on valmis.

Oma ompelukoneeni on siis ihan perus Pfaff, jossa käytän vapaatikatessa pomppivaa tikkausjalkaa. Tavallinen kouluviivotin on liian ohut, koska paininjalka hyppää helposti sen päälle. Tässä viivaimessa on sivussa riittävästi korkeutta, että viivotinta voi painaa paininjalkaa vasten.

Korkeutta on kylläkin pari milliä liikaa, koska nuolen osoittama kohta ei mahdu liikkumaan viivottimen päällä. Jos viivotin on paininjalan sivussa, niin ongelmia ei ole, mutta jos se on vähän liian vinossa niin neulan nostin saattaa osua viivottimeen. Metalli vasten metallia ei tee kovin hyvää. Kerran kävi näin ja onneks koneessa on moottorin ylikuumenemissuoja. Ompelu keskeyty hetkeks, mutta mitään ei menny rikki.


Tässä viivotin osuus. Se helpottaa pienten mittojen merkkaamista, esim. neliön reunojen keskikohdat tms.


Tässä pään viimeistely maalarinteipillä. Viivotin on sopivan kapea, että sitä on helppo käyttää yhdellä kädellä. Se pyörii kohtalaisen kätevästi mukana, kun peittoa pyörittää koneen neulan alla. Sitä on helppo painaa kahdella sormella kun loput sormet, kämmen ja toinen käsi ohjaa kangaskakkua.


Myös pahvisia apuvälineitä löytyy. Piparikuviot piirsin ensin muotista pahviin ja pahvikuvion avulla piirsin kankaaseen ennen tikkausta. Näin tulee samanlaisia kuvioita. Myös edellisen peiton tähtikuviot oli pahvimuoteilla piirretty. Kuvassa näkyvä suunnikas pääsee käyttöön tähän peittoon myöhemmin.


Itse tikkaan vauhdilla enkä suostu uskomaan sen olevan vaikeaa... Siksi näin parin kuukauden kokemuksella teen monimukaisia tikkauksia. Tiedä nyt sitten kuinka siistiä se ojassa tikkaaminen tässä vaiheessa on, mutta ainkain apuvälineet on henkisenä tukena jos ei muuta.