Urheiluhullu

Tai ehkä vaan pelkkä hullu. Olin joskus joukkueurheilija ja satunnaisesti myös yksilöurheilija. Sitten sain lapsen ja joukkueurheilu lensi hyvin pitkälti ikkunasta ulos. Kävin kyllä vielä joissain reeneissä ja turnauksissa, mutta lapsen kanssa on vähän vaikea sitoutua reenaamaan tiettyyn aikaan tietyssä paikassa. Varsinkin kun puoliso on käytännössä ammattiurheilija ja iso osa vapaa-ajasta kuluu yksin lapsen kanssa, koska "iskä on reeneissä". Itse on aika vaikea reenata samaan aikaan. Olen miettinyt lopettamista, vaikka olen tainnut jo kyllä lopettaakin... Ei ole kiva käydä vaan sillon tällön hönäämässä, kun ei enää pääse siihen kuntoon ja taitotasoon johon periaatteessa olis rahkeita. Joukkueessa oli paljon kavereita, mutta kukaan muu ei tällä hetkellä ole samassa elämäntilanteessa (muilla ei oo vielä lapsia) niin tuntuu, etten oo enää ihan samoissa ympyröissä ajatuksenkaan tasolla. Myös ohjattu yksinurheilu jäi osittain ajanpuutteen takia. Yhden lapsen kanssa vielä jaksoin vaunulenkkejä kävellä jopa pari kertaa päivässä, mutta sekin on jäänyt nyt toisen lapsen saamisen jälkeen. Valitettavasti en ole geenimanipuloitu äiti, joten kädet ja jalat ei vaan riitä kaikkeen.

Molemmissa raskauksissa painoa tuli lisää 16-17 kiloa. Nyt, noin 5 kk toisen lapsen syntymästä olen taas suunnilleen samassa painossa kuin ennen lapsia. Ehkä kilo vielä "pudotettavaa", mutta toisaalta saa se jäädäkin, koska paino on pituuteen nähden aika alhainen. Uskon siihen, että keho löytää oman painonsa taas, kunhan muistaa kuunnella omaa kroppaansa. Syö kun on nälkä, juo kun on jano, nuku kun on väsy -tyyliin (joo, lasten kanssa noistakin voi joutua tinkimään, mutta kohtuus kaikessa). Sektion jälkeen olin 3 kk tekemättä oikeastaan mitään. Jotain lantionpohjan vahvistuksia silloin tällöin tuli tehtyä ja vähän kävelyä. Kun 3kk tuli täyteen loppui mahdollisuus käyttää sitä tekosyytä. Tars tehrä jottain...

Nyt 5 kk jälkeen olen tehnyt jotain. Ainakin yrittänyt. Välillä olen käynyt lenkillä. Mutta. Nyt pitäis vissiin löytää uus harrastus. Juttelin Mr. solun kanssa siitä, että ois kiva, jos ois sellanen harrastus, joka ei tuntuis rangaistukselta joka kerta. Mr. solu totes siihen, että "osta uudet reenivaatteet". Pitäis kai sit, ainakin vois näyttää paremmalta tai urheilullisemmalta. Oon ennenkin kokeillu tota juoksemista, mutta ei se kyllä oikein tunnu olevan mun juttu. Kintut ei tykkää ja maisema ei vaihdu. Hyviä puolia siinä on mm. että voi mennä koska vaan, voi lähteä kotiovelta, ei kestä kauaa saada itseään kuoleman partaalle, koska se käy kuin itsestään. Ehkä se tuntuu vähän vähemmän rangaistukselta, jos ja kun kunto vähän paranisi? Ei oo kyllä mitään muutosta ollu havaittavissa näinä parina kuukautena... Toki, en mä nyt ihan sika paljon oo juossukaan ennen näitä parempia kelejä. Voisko parempaa kuntoa ostaa jostain? Vähän käytettykin kelpais... Kaverin kanssa ollaan välillä käyty kävelyllä tai välillä vähän hölkkäiltykin, mutta kaveriin on aina myös oma säätönsä. Pyöräily olis muuten varmaan ihan ok, mutta siinä on aina vastatuuli (oon ajanut joskus ihan valtavan paljon pyörällä) ja pyörälenkkiin menee kauemmin aikaa, kun pitää ajaa joku tre-hki lenkki... Sitäpaitsi, mulla ei oo ollu pyörää enää vuosiin, kun joku pölli sen. Meni vissiin tarpeeseen.

Ja voe kikkelis kokkelis, menin sit kattomaan omaa sivuprofiilia peilistä tänään ilman paitaa. Ei oo kolmas vauva tulossa, vaikka siltä näyttääkin. Eihän tässä nyt vielä oo kauaa masuasukin poistumisesta, mutta ei tilanne taida parantua tekemättä mitään. Kaikesta kunnon kohotuksesta ja kiinteytyksestä tekee haastavaa myös se, että mulla ei tällä hetkellä ole juurikaan inspistä puskea itseäni mukavuusalueen ulkopuolelle. Eli, jos juoksu tuntuu pahalta niin sitten kävelen. Jos oikeasti olis harrastus josta tykkäis, niin varmaan motivaatiokin ois parempi. Pitääkö käydä hypnotisoijalla että alkais tykätä lenkkeilystä?

Jos ois parempi kunto niin vois päivisin jaksaa paremmin. Ei ehkä tarttis ottaa päikkäreitä niin ehtis päivälläkin tehdä jotain. Saattais myös jaksaa mukuloiden kitinöitäkin paremmin. En kyllä oo varma onko kunto ja pinnan pituus suoraan verrannollisia suureita... Kertokaas nyt, mitä harrastatte ja miks. Tarviiko itsensä aina repiä harrastuksen pariin? Voiko jotain edes kutsua harrastukses, jos siitä ei tykkää vai onko kidutussessio parempi termi?  Ja kerro ihmeessä jos tiedät paikan mistä vois ostaa paremman kunnon, kestävämmät jalat ja lisää aivosoluja. Kiitos ja anteeks...