maanantai 7. elokuuta 2017

Pellavapyyhkeitä

Noniin. Nyt on kilometritolkulla solmittu loimia. Juhannuksesta eteenpäin muutama viikko (ehkä 3?) kului paikallisella käsityöasemalla pellavapyyhkeitä kutoessa. Siitä lähtien siis olen solminnut aina silloin tällöin kun on ollut aikaa ja halua. Halu meinasi kyllä loppua kesken. Mitäs aloin tehdä makrameekoristeita isoihin pyyhkeisiin...

Kudoin siis 5 isoa pyyhettä (puissa pituus oli 140 cm mutta aika paljon veti kasaan kun otin puista pois) ja 2 pientä. Jokaisessa isossa pyyhkeessä raitakuvio on erilainen. Pienet pyyhkeet menivät kokonaan kikkailun puolelle. Ompelin pyyhkeisiin ripustuslenkit ja heitin pesukoneeseen. Kuteena käytin miehen äidin hamstraamia pellavalankoja. Ensin oli luonnonväristä, mutta myöhemmin löytyi monta vyyhtiä myös valkoista aivinaa. Osa langoista saattaa olla mieheni äidin äidin äidin jäämistöä, eli kotona tehtyjä 1800 luvun puolella. Kaikki langat ovat olleet kauan paketissa ja senkin takia haluan pestä pyyhkeet ennen käyttöä. Pellavalankaa jäi vielä ihan hirveä määrä, joten pääsevät vielä varastoon. Katsotaan myöhemmin jos taas innostun. Varsinkin jos nämä pyyhkeet ovat hyviä käytössä... Värilliset pellavakuteet ostin käsityöasemalta. Niitä sai onneksi ostaa vain sen verran kun käytti.


Raitakuviot näkyvissä.


Solmin, solmin ja solmin...


Pienemmät, käsipyyhekokoiset pyyhkeet tein kokonaan kuviopoljennalla.


2 kommenttia:

  1. Pellava on paras materiaali pyyhkeisiin, oot tehny ison homman kuttoissasi noin monta pyyhettä! Ne käytössä vuan paranoo!

    VastaaPoista