keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Luovuus hengittää

Ja luovuus hengähtää. Vähän aikaa sitten tuli puskettua to do listaa raivolla lyhyemmäksi. Kai se oli sitten sitä luovuuden ulsohengitystä. Nyt on pitäny vähän vetää henkeä sisäänpäin. Paljon ideoita, mutta ei jaksamista toteuttaa niitä. Välillä vähän jotain eteenpäin. Ja uusia aloituksia. Meillä on myös menossa kattoremontti, ja koska ollaan tiukalla budjetilla liikkeellä niin omaakin panostusta pitää pistää sekaan. Lisäksi viikonloppuisin pitää muksut järjestää päiväunille evakkoon, koska naulapyssyn paukkeessa kukaan ei kotona nuku. Ei tosin mummollakaan ainakaan pikkukakkonen viime sunnuntaina...

Ikkunaremppaan pitää myös valmistautua. Koko huushollista pitää siivota ikkunoiden edestä vähintään metrin siivu tyhjäksi. Se on kohtuu helppoa olohuoneessa, kun siirtää sohvan metrin irti ikkunaseinästä. Mutta sitten esim. työhuone on niin täynnä tavaraa, että oven avatessa osa melkein kaatuu päälle. Lisäksi ikkuna vaihdetaan myös yhteen varastoon, joten sitäkin pitäisi tyhjentää. Hyvähän se vaan on, että tulee taas käytyä läpi ja pistettyä tavaraa pihalle, mutta aikaa se vie. Jouluksi kotiin... Toivottavasti.

Pari kaveria on taas lisääntymässä, joten otin ompelukoneen sen tiimoilta kauniiseen käteen. Luottomalli putkahti, eli disappearing 9 patch. Kettujen kesäyön seuraksi taisi juuri pamahtaa kettujen talviyö. Ja tiiättekö mikä on ihan suunnattoman ärsyttävää. Se, kun tilaa kaupassa 30 cm kangasta ja se on leikattu niin naftisti, että toisessa päässä on paljon vähemmän kun 30 cm. Että meinas kasvaa jotain sarvea otsalohkoon. Siksi kettuja on nyt vähän vähän... Huomatkaa taustan marraskuinen vehreys. Plaah.


Tausta ja vanu odottavat valmiina ja kanttikangaskin on valittuna. Hakaneulat vaan on toisessa työssä kiinni, joten pitänee pikasesti sitä ruveta tikkailemaan. Tämä pitäisi varmaan toimittaa jo ensi viikolla... Kohta pitää varmaan taas hengittää ulospäin.

6 kommenttia:

  1. Kivan näkönen peitto! Minulta löytyy myös tuo kettukangas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tämä kyseinen kettukangas on yksi lemppareista.

      Poista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Outo kommentti tuo edellinen, en tiedä onko vitsi vai mitä. Toivon että vitsi.

    Enivei, piti sanomani että hyvät värit tässä! Tykkään kun on kontrastia just tämän verran. Tosi silmää miellyttävää.

    VastaaPoista
  4. Joo, en tiiä missä vauvapalstalla mun blogiosote kelluu, kun trolleja riittää nykyään melkein joka postaukseen. Siinähän trollaa. Kiitos, kiva kun tykkäät.

    VastaaPoista
  5. Älä imartele ittees, et sä niin suosittu oo!!

    VastaaPoista