tiistai 1. heinäkuuta 2014

Hiljaisuuden paradoksi

Pikkusolu ei puhu. Ei sanaakaan. Se vaan vinkuu, vikisee, kitisee ja ähisee. Pikkukakkonen taas pitää kaikenlaista meteliä. Voi siis sanoa, että aika usein täällä korvat soi. Hetken hiljaisuus on siis ihan mukava yllätys ja joskus erittäin odotettu tapahtuma. Taitaa se viimeinenkin toimiva aivosolu olla pikkuhiljaa rapautumassa, koska sehän on ihan tunnettua, että kun muksut on hiljaa niin siitä ei hyvä seuraa. Tänään oli hetki hiljasta, ja minä tyhmä vielä nautin siitä. Sitten käy näin. Noi valkoset ei siis ole paperia vaan huonekaluja. Ihan ite unohdin ne liidut esille ja heti napsahti. Kikkelis kokkelis.



Taikasienellä luuttusin noi sit puhtaaks. Se ei oo kyllä paras vaihtoehto jos haluaa, että maalin kiilto pysyy, mutta saa sillä liidut pois. Onneks se ikean pikkutuoli ei nyt ihan kovin kiiltäväks oo muutenkaan maalattu...

Mun täytyy  nyt laittaa tää kuva tästä anemonesta, kun se on niin sairaan hieno...


ennen kun sillekin käy näin. Tässä oli siis 2 kukkaa kiinni ennen kun pikku hortonomi pääsi siihen käsiks.


2 kommenttia:

  1. Niin tuttua! Tossa joku aika sitten olin tyytyväinen kun sain kerranki kokata rauhassa. Ässä oli piirtelemässä ja Koo... Hetkinen. Se oli soitellu mun kännykällä tutuille ja yhdelle tuntemattomallekin, kaikki oli vastanneet (Kookaan ei puhu, paitsi sannoo moi ja hei hei). Instagrammiin se oli laittanu 5 kuvaa ittestäns.
    Ihana anemone. Meillä kukat poimii ässä. :-D

    VastaaPoista
  2. Toi puhelimella soittelu on kyl aika paha. Ja tietty omat kuvat nettiin x) Hauska kuulla, että muitakin pieniä hortonomeja on kasvamassa.

    VastaaPoista