maanantai 18. marraskuuta 2013

Sukkia

Kerroinkin jo neulomisvimmasta, joka iski messukäynnin jälkeen. Valmista on tullut taas vaihteeksi. Perjantaina tein valmiiksi pikkusukat ja tänään sain äherrettyä viimeiset kerrokset miesten sukkiin. Päättelemättä on toki vielä kumpikin pari. Tänään myös sain siivottua. Tai siis perus siivouksesta poiketen sain tyhjennettyä tuhkat takasta, haettua puulaatikon täyteen puita, imuroitua pari kaapinpäälistä jne erikoissiivoukseksi luettavaa toimintaa. Pesin myös vessat ja jälleen kerran pilkutin paitani kloorilla. Ja mä vielä koitin olla varovainen. Onhan ne pilkut tällä kertaa toki pienempiä kun viimeks, mutta silti... Hemmetti tätä uloketta. Ei ylety, maha on tiellä ja sit vielä ei edes nää mitä on tapahtunu muutakun vasta peilistä illalla, kun ehtii siihen vilkasta. Matonkudetta tai askartelumateriaalia lisää...

Niistä sukista puheenollen, tässäpä näitä. Pienet menee varastoon ja isot varmaan joululahjapakettiin. Tällä kertaa tein lyhyet varret isoihin sukkiin. Sisällä on kiva hiihdellä lyhyissä varsissa. Terät näyttää tosi kapeilta, koska koristemalli jatkuu loppuun asti. Se on vähän niin kun joustinneuletta ja siksi kaventaa ilmettä. Mahtuu kyllä ainakin Mr. solun jalkaan ja antaahan neulos vähän periksikin. Näitä miesten kokoja on tosi vaikea arvioida. Sen verran harvoin tulee tehtyä miesten sukkia ja niitä kun ei voi oikein omaan jalkaan mallintaa. Naisten on helpommat, kun voi tehdä pienet, sopivat, tai isot...


Tuparivalmistujaisiinkin pyörähdettiin eilen. Tälläsen kortin sain värkättyä aamutuimaan. Pala pellavaa ja merkkasin pari kukkaa. Normaalisti en tollasia kiekuroita kauheasti oo harrastanut, mutta tämä vaati jotain "kehystä" niin tulipa tuollaiset. Pyyheklipsut vaikutti olevan ihan hyvä lahja.


Neulontavimma jatkuu. Seuraavat isot sukat on jo alullaan. Saunankin ajattelin lämmittää. Tuskimpa silti jakaantumaan pääsen, mutta jos siivouskolotusta saisi hieman hellittämään. Ei se messuilla lyllerryskään aiheuttanu yhtä ainoota supistusta, väsymystä vaan. Huomenna pitää varmaan hakea se ämpäri persiljaa, ananasta tai ihan mitä muuta vaan mikä vois (mukamas) lähdön synnärille aiheuttaa. Mä eilen hihittelin ajatukselle, että alan oikeesti syödä ämpärillistä persiljaa... 

1 kommentti:

  1. Mua joku varotteli, ettei raskaana ollessa saa syödä persiljaa. Neuvolantäti nauroi, että sitä saa syödä ömpärillisen ennen ko mittään alkaa tapahtua. Ehkä sun kannattaa tosiaan hakee se ämpäri. :-D

    VastaaPoista