Sekalaista settiä

Viikonloppu vei taas kaikki voimat eikä alkuviikko ole vielä olotilaa parantanu. Fiilis on jotenkin kun märällä rätillä tai lätäköllä lattialla. Joku vois tulla kaapiin pois. Mr. solu oli jälleen koko viikonlopun harrastuksen parissa ja minä pikkusolun kanssa kotona. Tai oltiin me molempina päivinä mummeleilla, mutta silti kuitenkin olin yksin aamut, illat ja yön. Ei sitä mummeleillakaan ihan omaa aikaa saa, kun pitää aina välillä kattoa perään. Jotenkin tuntuu tällä hetkellä mega lannistavalta, että ens viikonloppuna on sama edessä taas. En jaksais. Toivottavasti olo tästä lähtee uuteen nousuun, jos vaikka sais nukuttua yöllä hyvin. Tai jos vaikka hellittäis tää aivolimatauti jo... Aamulla pitää kiikuttaa pissapurkkia heti labraan, kun tänään tuli neuvolassa liuskatestissä plussaa sekä sokerista että proteiinista. Vaikka just käivn neulatyynyilemässä siinä sokerikokeessa ja läpäisin erinomaisin arvosanoin... Ylimäärästä hässäkkää. Mut kai se on hyvä, että tarkistetaan. Vaikka söinkin sen palan kakkua ennen neuvolaa tänään...

Harrasteluihin ei oo paljon energiaa tällä viikolla riittäny. Iltasin oon hetken aina edistäny ikuisuusprojekti pöytäliinaa. Lupasin laittaa kuvaa sitten, kun väri taas vaihtuu. Mut ei toi kerä lopu taas ikinä, joten tässä kuvaa jo nyt. Eipä oo paljon edellisestä kerrasta muuttunu.

Paaaaljon paljon vielä hommaa jäljellä. Mutta kyllä se tästä pikkuhiljaa. Ei tarvii ollakaan valmis huomenna...

Kaveri kiikutti tänään töhihin pois meneviä vanhoja äitiyspakkauksen pussilakanoita. (Jep, tiedän, että niitä vauvapeiton pussilakanoita on mulla jo niin paljon, että saan kohta ite nukkua pikkupeitolla...) Nää kolahti tänään jotenkin erityisesti ihanuushermoon. Voi kuinka söpöjä. Pikkusolukin oli ihan innoissaan tosta missä on kilppareita ja kukkia. Vaikka se öisin näyttääkin olevan allerginen peitolle.

Nyt vähän kynäkäsi syyhyäis. Päässä pyörii merkkausmalli, joten pitänee mennä hahmotteleen sitä paperille, että vapautuu aivosolu sitten taas unten maille. Ai niin, päivän what the fuck moment tuli heti aamusta. Olin unohtanu työavaimet toimistolle. Pääsin kyllä taloon sisälle ja etsin siivoojan, sen puolitutun joka siivoaa aina meidän käytävää ja jonka oon nähny, moikannu ja jututtanu useampaan kertaan. Eipä saakkaan siivoojat avata ovea! Auttaminen kielletty. Toisaalta, kai sitä pitää ymmärtää, että voi joku varasaikeissa ilmestyä aamu seiskalta mestoille eväät mukanaan... Vielä sellanen tyyppi, jonka tietää nähneensä moneen kertaan (kun muisti vielä iltapäivällä kysyä, että löytykö avaimet). Että tälläsessä sääntöviidakossa tänään. Tänään tarkistin pariin kertaan, että avaimet on nyt mukana.