keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Kesäkeittiö

Tänään oli se päivä. Kesäkeittiö saatiin jokseenkin kuosiin ja kasvimaastakin jo 1/3. Käytiin iltasella hakemassa matot huvimajaan. Sen lisäksi eilen ja tänään koitin ähertää kasvimaalla sen mitä pikkusolu viihtyi siinä näköetäisyydellä. Meidän kasvimaa on ihan pelkkää kovaa savipaakkua ja sitä pehmentäessä menee tovi jos toinenkin. Ihan en välttämättä jaksanut priimaa työtä tehdä, osittain koska en keksinyt rautaharavan ja talikon lisäksi parempaa työkalua kyseiseen hommaan. Heitin sitten vähän uutta multaa istutusten päälle, jospa sillä selviäisivät.

Alimmaiseksi huvimajan lattialle heittelin tekonurmikkoa. Palaset on aikojen saatossa kertynyttä ylijäämää ja sopivat tänne vallan mainiosti. Tästä kuvasta näkee alaosan laudoituksen reiät,j


Havaitsin myös elkeitä talonvaltauksesta. Häätö on tulossa.


Tekonurmikon päälle räsymattoja. Voisi niitä olla enemmänkin, mutta nyt näin. Kuvassa vasemmalle tulee grilli, joten siihen en laittanut räsymättoa. Viimeistelynaulain odottaa vielä viimeisiä hyttysesteiden asennuksia. Tuo kiinteä pyöreä pöytä keskellä 6 kulmaista huvimajaa aiheuttaa välillä ongelmia liikkumisen suhteen, mutta ei olla vielä keksitty parempaakaan ratkasua niin on saanut siinä vielä olla.


Kerran jo pesin nämä tuolit, mutta siitepöly yltää kaikkialle. Pitää pyyhkiä sitten ennen kun istuu, mutta ainakaan niissä ei ole pahasti linnunkakkaa.


Grilli on paikallaan, sivukeitin on aivan ehdoton. Paljon helpompi olla pikkusolun kanssa ulkona, kun voi ulkona laittaa ruuankin. Tässä kuvassa näkyy myös sisääntulon hipahtava verho.


Illan pimetessä valaistus hoidettiin viime vuonna aurinkokennovalaisimilla. Tänä vuonna kennot on vielä pois paikaltaan ja valot testaamatta, mutta jos toimivat niin hienoa.


Lisävaloa voidaan virittää kerran korjatulla kuusenvalosarjalla, tosin sähkö pitää vetää roikalla pihan poikki.


Sateisella säällä kesäkeittiö toimii myös pyykinkuivauspaikkana. (narut eivät ole grillin yläpuolella)


Ja sitten kasvimaalle... Tämän verran sain eilen pehmitettyä. Siihen pistin tänään 4 riviä herneitä, koska huomenna kuulemma sataa. Herneitä on ollu aikasempinakin vuosina ja ne on kyllä helppoja ja hauskoja kasvimaan täytteitä. Tulee syötyä sitten taas jotain tuoretta vihreää, kun pääsee repimään palkoja suoraa puskasta.


Kasvimaahan kuuluu myös hivenen köyhähkö yrttiosasto. Ruohosipulia (käytetään aika paljon, sitä on oikeasti 2 tupsua) ja oregano (en oo koskaan käyttäny, mutta en raaskinu kokonaan hävittääkään). Kaupan tillin iskin maihin keväämmällä, mutta se ei selvinnyt. Pitänee yrittää uudestaan jossain vaiheessa.


Maalta löytyy myös tämä kukka, jonka nimeä en tiedä. Pelastin sen syksyllä ruukusta, että se selviäisi talvesta paremmin. Hyvin selvisi maalla ja nyt se odottaa vielä siirtoa uuteen kotiin. Uusi koti on etupihalla ja odottaa uusia perustuksia ja multia jne. Voi olla, että tämä kukka on tässä vielä ensi vuonnakin.


Istutuksen jälkeen uitin herneet. Pistin taas pesualtaaseen pesuvatin, että saan talteen käsienpesuvettä. Nyt on taas käyttöä pikkusolun kylpyvedellekin. Ei tarvii uhrata käyttämätöntä vettä kukkasille ja muille kasvustoille, kun meillä ei ole omaa kaivoa. Jos tarvii enemmän kasteluvettä niin sitten voi mennä ämpärin kanssa suihkuun... Salaatteja en kyllä pesuvedellä kastelis, mutta kaikki maan sisässä kasvavat tai esim herneet, jotka on suojassa paloissa niin kyllä. Loput vedet sitten vaan nurmikolle niin johan vihertää koko hellekesän.


1 kommentti:

  1. Kannattaa sitten peittää se ampiaispesän kiinnityskohta jollain, muuten tekevät samaan kohtaan uuden pesän. Itte oon laittanu nastoilla pahvinpalan, mut kai vaikka iso teipinpalanenkin käy. Nerokasta ottaa käsienpesu yms -vedet talteen. :-)

    VastaaPoista