Kiukulla valmista

Nyt on ollu niin paljon projekteja kesken, että oli pakko ruveta tekemään niitä valmiiks.

Sain tehtyä valmiiks toisenkin keittiöpyyhesetin. Nää on menossa miespuoliselle kaverille. En nyt tiiä tuliko kovin äijät... Eikä oo ehkä mun lempparit, mut ehkä se on hyvä juttu. Onneks ihmiset tykkää eri asioista... Pistin kirjonnat vinoon ettei oo ihan perinteistä tyyliä.

Alakulman kuviot lähempää.

Ja tässä yläkulman kuvio. Näköjään väärin päin, mutta ei nyt anneta sen haitata.

Näitä pyyhkeitä tehdessä tuli taas mieleen tämä sama vanha "entä jos vastaanottaja ei tykkää käsitöistä". Se puskee väkisinkin välillä mieleen, kun itse yleensä käsitöitä lahjoiksi annan. Mutta ei kai se lopulta ole mun ongelma? Oon kuitenkin tehny ajatuksella jotain just tietylle henkilölle ja jos se ei siitä tykkää niin sitten oon ajatellut kyseisen tyypin tyylin/maun väärin. Parhaani yritin, mutta ei kai aina voi onnistua. Tietysti haluaisin, että tekemäni jutut menis käyttöön. En haluais antaa kenellekään mitään turhaa. Toki, sillon paras vaihtoehto kai olis syötävät tai leikkokukat, mutta en aina innostu leipomisesta... Käsitöistä sen sijaan melkein aina. Molemmat pyyhesetit on nyt paketoitu ja valmiina uusiin koteihin.

Punnersin vihdoin myös tän oman haarukkapitsihuivini valmiiks. Haarukan väli oli tässä 10 cm (aikasemmissa 8). Muuten sama Novitan ohje kun aikasemminkin. Vihdoin. Nyt menee haarukka kyllä hetkeks johonkin laatikon peränurkkaan. Aikasemmat huivit pitää vielä paketoida, mutta kaikki on onneks jo päätelty.

Tähän voi kietoutua melkein kokonaan. Jos vaan vielä tulis kylmä...

Tässä sitten pieni kurkistus tilkkupeittojen edistymiseen. Oli pakko kokeilla sitä vapaatikkausta vihdoin tähän vauvanpeittoon. Tietenkin lanka loppu kesken. Huomaatteko mistä alotin? Bongaatko sydämen tai pari? Ei tää ihan super priimaa ole, mutta ei nyt kovin pahakaan. Eikä sitä ihan millistä kattellakaan. Nyt tätä ei voi olla hiplaamatta aina ohimennen, kun se odottaa lankatäydennystä nojatuolin selkänojalla...

Tänään katkes taas kamelikin jälleen kerran. Siitä tuo otsikon kiukku. Pääsi ihan sisäinen teini irti ja kirosanat lensi ja ovikin paukahti. Riidan aiheena jälleen kerran harrastusten vaatima aika. Mies on ollu tällä viikolla ti, ke ja to illat menossa ja vielä tänään iltapäivälläkin oli samaa pallokentän hinkkausta. Mulla meni kuppi nurin, kun en taas muistanu just näitä reenejä. Piti tehdä näitä omia hommia pois kun ne alko jo ahistaa, ja huomiselle oli miehelle taas menoa iltapäivästä eteenpäin, siispä yritin tänään tehdä valmiiks juttuja. Eli about 12 h pallokenttää tällä viikolla (tähän mennessä) vs 3 edellistä iltaa huutoa ja nukutusta, koko viikko (tai viime vuosi) ruokaa ja pyykkiä jne ja armollisesti 20 min rauhallista ompelua ennen kun tullaan kysyyn että mitäs ruokaa niille muksuille laitetaan. Tänään taas inhosin olla äiti. Se, että minä harrastan kotona ei tarkota, että kaikki kotiaika ois mun harrastusaikaa. Ja voi hitto melkein jo alotin kirjottaan siitä kännykkä/tabletti/tietokone ruutuajasta vs lasten kanssa läsnä olemisesta mutta antaa nyt olla. Käsityöt pitää sielun kunnossa, mutta kunnostukseen ei ole aikaa. Kyllä nää hommat vaatii välillä ihan oikeesti keskittymistäkin. Ei se vattupuskassa käyntikään nyt ihan sitä kuuluisaa "omaa aikaa" mun kirjassa ole... Jos miehen mielestä on niin menköön ite puskaan... Kiitos ja anteeks. Ehkä huomenna on taas paremmin.