Oijoi kun tämä aika vaan lentää. Tällä viikolla suurin osa vähänkään vapaasta ajasta on kulunut puuliiterin täyttämiseen ja sairastamiseen. Jep, muksu alottaa päikyssä niin äiti tulee kipeeks... Tietty. Uutisia lukiessa ja katsellessa on jälleen kerran tullut paha mieli. Erään pienen kolmevuotiaan johdosta ajattelin kantaa korteni kekoon. Pienten lasten äitinä resurssini ajan, puhtaan rahan ja liikkumisen suhteen ovat rajalliset. Harrastan kuitenkin käsitöitä, joten päätin, että lahjoitan harrastusaikaani. Kaksi kärpästä tai jotain sinnepäin... Paidoista peitoiksi projekti laajenee siis koskemaan myös pakolaisia/turvapaikanhakijoita. Ajattelin ommella taaperopeittoja ja lahjoittaa ne punaisen ristin kautta lapsitulijoille. Käden käänteessähän se ei käy, mutta eiköhän tänne tulevat joudu hetken odottelemaan muutenkin. Ehkä piristystä jouluun, vaikkeivät ehkä joulua vietäkään. Minut ohjattiin toimittamaan apu Kontti tavaratalojen kautta, joten toivon, että sieltä menevät sitten aikanaan perille, jahka sinne asti päästään.
Ajattelin, että näissä peitoissa teemana on tähti. Jokainen (peiton saava) lapsi saisi nukkua oman tähden alla. Peitto olisi (minun mielestäni) kiva lahja myös siksi, että se voi kulkea matkassa pidempäänkin. Se kun ei ihan heti jää pieneksi niin kuin vaatteet tms. Laitan taakse paikan nimelle, että sen voi julistaa ihan iki omaksi kun sen saa. Suunnittelen tekeväni jotain
tälläistä. Lahjoituskankaitahan mulla on vino pino... Joskin aika monet niistä on pilkottu pienemmiksi neliöiksi, mutta onneksi ei kaikki. Ja lisäähän niitä kankaitakin on taas tullu... Lopullisen peiton koko olisi hyvä olla vähän isompi, varsinkin pidempi, mutta täytyy keksiä siihen jotain täytepalikkaa. Mutta kuulkaas tilkkuilijat (ja tilkkuilijoiksi haluavat). Kuka lähtee mukaan? Auttaa voi osissa tai kokonaisilla peitoilla. Hihkasehan kommentteihin jos kiinnostaa.
Tässä on tähtisikermän tämän illan alku!
Voi että kun oliskin hienoa tehdä jotain tollasta pakolaisille! Mutta mää luulen, että saisin kauheella kiroomisella aikaiseksi yhden peiton ja sitten en raskittisikaan luopua siitä. Ehkä mää taidan tyhjentää vaatekaappejani ylimääräisistä vaatteista ja lahjoittaa niitä. Kuulemma talvivaatteista varsinkin on pulaa.
VastaaPoistaJoo, munkin pitäs tarttua toimeen vaatekaappien suhteen. Mietin tänään paria mattoakin, kun en ite enää niistä välitä. Mulla ois pari äp talvihaalariakin edelleen varastossa... Aamulehden mukaan myös vastasyntyneiden vaatteista olis pulaa. Taidan kyllä laittaa vaatteen ym peittojen kanssa menemään, joten saa vielä hetken odottaa...
VastaaPoista