Päiväuniruokaa

Yleensä nukun pikkusolun kanssa päikkärit. Se on maailman söpöintä päikkäriseuraa! Nyt kun Mr. solu on kotona niin oon antanu sen nukkua pikkusolun vieressä, sillä kun ei siihen oikein muuten ole mahdollisuutta (viikonloppusin usein ollaan menossa ja pikkusolu nukkuu millon missäkin). Jos ollaan pikkusolun kanssa kaksin kotona niin teen usein niin, että laitan aamulla valkean uuniin ja sitten jonkun linnun palan sinne päikkäreiden ajaksi. Eilen ja tänään päiväuniruokaa on kuitenkin tehty ihan valvovan silmän alla.

Meidän keittiöstä siis löytyy leivinuuni-puuhella yhdistelmä, joka on iso syy siihen miksi tämä talo hankittiin. Sellaista ei tullut aikaisemmissa talokatselmuksissa vastaan ja se oli vähän niinkuin aivosolun toivelistalla. Ei välttämätön, mutta kuitenkin mukava yllätys. Se on niin mahtavaa, kun samalla saa pirttiä lämmitettyä ja kaikenlainen ruoka tulee helposti sitten kun vaan saa aikaseks lämmittää. Ainoa huono puoli tuossa hellauunissa on, että siinä on vaan 1 hormi (ja 1 pelti), eli jos haluaa polttaa sekä uunissa että hellassa samaan aikaan niin pitää tarkkaan miettiä, että hella ehtii sammua ennen uunia...

Eilisen päikkärit meni siis tässä, leivinuunia lämmittäessä. Sinne päätyi lopulta kalkkunan rintafile padassa. Resepti: osta kaupasta kalkkunan rintafilee, (meillä lähikaupassa se on Atrian sangen kermainen tai sangen maukas), laita kivipataan öljyä pohjalle ja heitä kalkkuna sinne, ripottele kalkkunan päälle vähän suolaa ja pippuria, laita pata uuniin ja mene nukkumaan pariksi tunniksi, tai tee jotain muuta mukavaa. Uuni ei saisi olla liian kuuma. Lämpötilalla ei ole muuten kovasti meikäläisen kokkauksissa merkitystä, kunhan padan pohja ei kuivu... Joku voi olla eri mieltä, mutta meillä on kotonakin kokattu päikkäreillä ja yöunilla. Unohtui ottaa kuva valmiista tuotoksesta, mutta hyvää oli. Kalkkunan rasvan voi sitten käyttää kastikkeeseen. Vähän sipulia ja juusto-, tai pippurikermaa sekaisin.

Tänään päikkäreiden aikaan laitoin sitten hellaan valkean. 

Pikkusolun välipalat on vähän olleet viimeaikoina mietinnässä. Se tekee hampaita vaan alas, joten mikään leipä ei kyllä vielä uppoa muuta kuin ienten rapsutustarkoituksissa. Meillä vedetäänkin siis yleensä päivästä toiseen seuraavanlaista sotkua: keitetään pienessä vesi/omatekoisessa omenamehumäärässä 4-6 kuivattua luumua, suurustetaan perunajauholla, lisätään mustikoita, vadelmia, hilloja, mansikoita jne, sekoitetaan pieneen määrään jugurttia ennen tarjoilua. Tänään tuli tehtyä luumu-omenamehu-mustikka-vadelmasotkua. Se mitä jää välipalalta yli syödään puuron kanssa ja tai huomenna välipalalla.

Vaihtoehtoisesti pikkusolu voi syödä välipalalla omenapuuroa. Se käy myös ilta- ja aamupuurosta. Teen soveltaen tummien mannaryynien paketin ohjeen mukaan. Pohjana oli taas sitä omenamehua (sitä muuten on ihan tolkuttomasti vielä pakastimessa, en tiiä mihin kaikkeen sitä tunkis), sinne mannaryynit, pakastetut omenakuutiot, ja ripaus kanelia. Keitellään ja lopuksi vähän puuhaarukalla survoin niitä omenia pienemmiksi.

 

 Alla pakastettuja omenakuutioita. Voi olla, että näitä pitää säilöä ensi syksynä enemmän, jos niitä omenia nyt tulee taas paljon.

Valmista omenapuuroa. Sokeria kannattaa lisätä maun mukaan. Itse en laita, kun omenoissa on pari ruokalusikallista pakastuksen takia ja ne ovat aika makeita muutenkin.

Talon vanhuksille tein iltaruuan jälkkäriksi rahkaa. Siihen oheen tulee tästä mansikkasurvosta heti kohta kun tuo köntsä vähän sulaa. Soseen pitää kuitenkin olla jäistä. Nam.

Tulipas taas tehtyä käden käänteessä paljon juttuja, ja vielä kirjotettua blogikin päikkäreiden aikaan! Asiasta seinään, kipeenä oleminen on täysin hanurista. Yskittää välillä niin, että meinaa oksu lentää. Asiaa ei helpota yhtään se, että päätellen pikkusolun ja Mr. solun taudeista tätä on vielä monta viikkoa edessä. Crap on a cracker.